Solbackan Vesiosuuskunta

Solbackan alue sijaitsee Kalljärven länsipuolella Pohjois-Kirkkonummella Veikkolassa. Alueelle pääsee käytännössä vain yhtä kautta, Hiekkamäentieltä Solbackantielle. Näiden teiden yhtymäkohdassa on myös vesiosuuskunnan pohjoisin raja, sekä runkoverkon liitoskohta kunnallisverkkoon.

Veikkola on Pohjois-Kirkkonummella Nuuksion eteläpuolella järviylängön jatkeena merelle päin. Veikkolan läpi menee järviketju (Perälänjärvi - Lamminjärvi - Kalljärvi), joka jatkuu etelään, Kylmälään. Veikkolan alue on myös osa Salpausselkä I:tä, ja kuten arvata saattaa, Veikkolassa on pohjavesialueita. Näin Veikkolassa on myös kunnan kaksi vedenottamoa, Veikkola I ja Veikkola II, joista jälkimmäisestä toimitetaan talousvesi Solbackan Vesiosuuskunnalle.

Solbackan Vesiosuuskunnan tarkoituksena on tarjota osuuskunnan jäsenille puhdasta juomavettä sekä järjestää ympäristöystävällisesti jäsentensä jätevesienkäsittely. Osuuskunnan pyrkimyksenä on tarjota, kaikille alueen kiinteistöille mahdollisuus liittyä osuuskunnan vesihuoltoverkostoon. Tällä tavoin vesiosuuskunta haluaa toimia alueen asukkaiden ja ympäristön hyväksi.

Osuuskunta perustettiin tammikuussa 2008 ja sen runkoverkon rakentaminen alkoi toukokuussa 2009. Runkoverkko valmistui marraskuussa 2009, jolloin myös ensimmäiset kiinteistöt liitettiin verkostoon. Marraskuussa 2010 osuuskunnassa oli jäseniä 33 ja VOK palvelee n. 80 henkilöä. Runkoverkkoon liitettyjä talouksia on 29.

Premium Drupal Themes by Adaptivethemes